IMPROPER TONES -KLUBI

Uusi 𝗜𝗠𝗣𝗥𝗢PER 𝗧𝗼𝗻𝗲𝘀 -klubisarja tuo vapaan improvisaation ja kokeellisen musiikin soundeja Bar Odessaan! Illoissa kuullaan energistä, ennalta käsikirjoittamatonta sävelten ilotulitusta, jossa nykymusiikista ja free jazzista tutut elementit lyövät kättä suomalaisten ja kansainvälisten huippumuusikoiden vuoropuhelussa.

IMPROPER Tonesin musiikillista tarjontaa on kuratoinut kitaristi Jukka Kääriäinen, joka myös esiintyy tapahtumissamme vaihtuvan kavalkaadin kanssa. Vierailevina tähtinä ensimmäisellä klubilla nähdään yhdysvaltalainen huilisti 𝗟𝗮𝘂𝗿𝗮 𝗖𝗼𝗰𝗸𝘀, sekä helsinkiläinen lyömäsoittaja 𝗢𝗹𝗮𝘃𝗶 𝗟𝗼𝘂𝗵𝗶𝘃𝘂𝗼𝗿𝗶.

Cocksin musiikillista osaamista niin sooloartistina kuin esimerkiksi 𝘛𝘈𝘒 𝘦𝘯𝘴𝘦𝘮𝘣𝘭𝘦 -kokoonpanossakin ovat ylistäneet mm. 𝘛𝘩𝘦 𝘞𝘪𝘳𝘦 𝘔𝘢𝘨𝘢𝘻𝘪𝘯𝘦 ja 𝘛𝘩𝘦 𝘕𝘦𝘸 𝘠𝘰𝘳𝘬 𝘛𝘪𝘮𝘦𝘴 , minkä lisäksi 𝘔𝘶𝘴𝘪𝘤𝘢𝘭 𝘈𝘮𝘦𝘳𝘪𝘤𝘢 nosti hänet 𝘛𝘰𝘱 40 𝘔𝘶𝘴𝘪𝘤 𝘗𝘳𝘰𝘧𝘦𝘴𝘴𝘪𝘰𝘯𝘢𝘭𝘴 -listalleen vuonna 2023. Louhivuori puolestaan kuuluu Suomessa vapaan improvisaation tunnetuimpiin nykysoittajiin: kansainvälisen uransa varrella hän on tehnyt yhteistyötä esimerkiksi Anthony Braxtonin, Tomasz Stańkon ja Marilyn Crispellin kanssa.

Seuraavat klubit:
18.11. Harri Sjöström, Sergio Castrillon, Jukka Kääriäinen
21.01. Seppo Kantonen, Tatu Rönkkö, Jukka Kääriäinen


Vapaa pääsy!
(tapahtumassa mahdollisuus vapaaehtoiseen tukimaksuun muusikoille)

****

Bar Odessa

Traverssikuja 3
00510 Helsinki

Bar Odessa
TO 29.10.
KE 18.11.
TO 21.1.

Previous
Previous

5.11. Pekka Heino | Bar Odessa